Lumo-valofes­ti­vaalin ohjelmistossa yli 20 teosta

Oulun pääkirjasto valaistuna Lumo-valofestivaalilla 2022

Sanna Krook, Oulun kaupunki, Lumo-valofestivaali 2022, Oulun pääkirjasto

Julkaistu:

estivaali tuo keskustan alueelle ihmisten koettavaksi 20 teosta. Teosreitti kiertää Oulun keskustan, Hupisaarten puiston, Linnansaaren ja pääkirjaston alueella. Lisäksi ohjelmassa on aluetapahtumia eri puolilla kaupunkia. Lumon ohjelma löytyy kokonaisuudessaan nettisivulta www.ouka.fi/lumo.

Teosreitti alkaa itävaltalaisen Circus Lumineszenzin Event Horizon -teoksesta kauppakeskus Valkean edustalta Kauppurienaukiolta. Reitti jatkuu Rotuaarin aukion kautta Hupisaarten puistoon, Linnansaareen ja pääkirjastolle.

Linnansaaressa alankomaalaisen Katja Heitmannin teos For iTernity muodostuu osittain kävijöiden osallisuudesta. Pääkirjaston julkisivuun projisoitava Juha Forsanderin Lumottu betoni -teos kutsuu ihmiset tutustumaan rakennukseen uudella tavalla; rakennus kätkee sisäänsä kolme muutakin teosta.

Loppureitti kulkee Ahtisaaren aukion kautta kulttuuritalo Valveelle, joiden teokset jäävät ilahduttamaan oululaisia myös festivaaliviikonlopun jälkeen.

10-vuotiaan festivaalin ohjelmisto mahdol­listuu laajan yhteis­työ­ver­koston avulla

Festivaali mahdollistuu laajan yhteistyöverkoston avulla. TechArt-hankkeen rahoittamat teokset Rotuaarin aukiolla tuovat ensimmäistä kertaa teknologian ja taiteen kaupungin ytimeen.

Yhteistyö Oulun liikekeskuksen kanssa tuo ohjelmistoon Ahtisaaren aukiolle pidemmäksi aikaa Alexander Reichsteinin Lennon aika -teoksen ja ennenäkemättömän kattauksen ravintoloita Lumo Menuun.

Myös entistä useammat yritykset ovat osallistuneet festivaalin joko toteuttamalla festivaaliteoksen kokonaisuudessaan tai osallistumalla teosten kustannuksiin.

Festivaali tuo valoa synkkään aikaan

Marraskuu on vuoden pimeintä aikaa, ja Lumon kaltainen hyvän mielen tapahtuma tuo valoa pimeneviin iltoihin. Maksuttomana kaikille avoimena festivaalina jokainen pääsee nauttimaan tapahtuman tuomasta ilosta.

”Energiankulutus on kuluvan syksyn aikana noussut laajasti puheenaiheeksi. Lumon energiankulutus on tänä vuonna suunnilleen samaa luokkaa kuin edelliselläkin kerralla. Tapahtuma kulutti viime vuonna noin 950 kWh, joten kulutus on tapahtuman vaikuttavuuteen nähden vähän”, toteaa Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi.

Festivaali myös työllistää sekä suoraan että välillisesti suuren määrän ihmisiä, ja kymmenet tuhannet kävijät piristävät merkittävästi alueen liiketoimintaa. Tapahtumasta on kasvanut vuosien varrella kaupunkikuvaa virkistävä tunnettuus- ja houkutustekijä Oululle.